Skip to main content

Tilausravintola ryhmille

Pohjoisen luonnon parhaista antimista

Kokonais­valtainen nautinto

Tundran ruoka perustuu puhtaisiin ja aitoihin raaka-aineisiin. Huomioimme luonnon kiertokulun, ja menumme vaihtelevat vuodenaikojen sekä saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. 

Keittiömme keskiössä on kuusamolainen villiruoka kuten kala, riista ja yrtit. Käytämme paljon myös sieniä ja marjoja. Paikallisuus on läsnä kaikessa ja kokonaisvaltainen, kaikkia aisteja hivelevä elämyksemme syntyy makujen, tuoksujen, värien ja muotojen yhdistelmästä.

Raaka-aineiden lisäksi pohjoinen luonto näkyy myös astioissamme ja sisustusesineissämme. Ne valmistetaan omassa keramiikkastudiossamme, ja niitä voi hankkia esimerkiksi tuliaisiksi, asiakaslahjoiksi tai muistoksi itselle.

Toimimme tilausperiaatteella ryhmille (4-30 henkilöä). Löydät meidät Kuusamosta n. 15 minuutin ajomatkan päässä lentokentältä ja n. 25 minuutin päässä Rukalta. 

Alkudrinkit tai kokous Tundran Galleriassa

Ravintolan toisessa siivessä sijaitsee Tundran Galleria. Tunnelmallinen tila sopii erinomaisesti tervetulodrinkkien nauttimiseen, tai vaikka kokoustilaksi ennen illallista. Käytössä on modernit kokousvälineet. Galleriassa voi myös ihastella Keramiikkastudio Tundran vaihtuvaa näyttelyä.
0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäPalaa kauppaan